St Nicholas’ Anglican Church, Helsinki, is part of the worldwide Anglican Communion. The Church of England is the originator and mother church of the Communion. The Archbishop of Canterbury is the spiritual head, ‘primus inter pares’, first among equals, of the other Primates of the various provinces.
The Anglican Communion is organized into dioceses. The Church of England is made up of 42 dioceses. Each diocese is headed by a bishop and has a structure of boards and councils responsible for different aspects of the Church’s work including ministry, mission and education.
St Nicholas’ Anglican Church is part of the Diocese in Europe, geographically the largest network of congregations (often referred to as ‘chaplaincies’) in the Church of England. Our Bishop Robert Innes has the episcopal oversight to the Diocese and represents the Archbishop of Canterbury with the Institutions of the European Union. Our Bishop David Hamid is the Suffragan Bishop in Europe and also Chair at the Porvoo Panel. We belong to the Archdeaconry of Germany and Northern Europe. Our Archdeacon is The Revd Canon Leslie Nathaniel.
Anglicans believe in the Trinity — that God exists as Father, Son and Holy Spirit. We believe that God’s supreme revelation to humankind is Jesus Christ, fully God and fully human, who was born, lived, died and rose again to reveal and offer to all people God’s love and salvation. God’s Spirit lives in us today, to guide, counsel, inspire and show us the right path.
The Anglican style of worship is liturgical and follows the traditional structure of the mass. It generally consists of two parts, the Service of the Word and the Service of the Sacrament. A typical Sunday service consists of Bible readings, prayers, hymns and a homily (a message from the priest or worship leader) and the service of Holy Communion.
You can learn more about the history of Anglicanism and the Church of England, what Anglicans believe and how they worship by visiting these sites:
The Anglican Communion
The Church of England
ANGLIKAANISUUS – IKKUNA YHTEEN USKOON JA KIRKKOON
Anglikaanisuutta on joskus verrattu vanhan katedraalin suureen ruusuikkunaan. Jos katsoo yksittäisiä ikkunaruutuja, näyttävät ne hyvin erilaisilta. Vanhassa katedraalissa jotkut laseista saattavat tulla keskiajalta. Toiset ovat korjattuja tai säröillä, jotkut vaihdettu tietyssä ajassa siten, että näyttävät vanhoilta, mutta lähempi tarkastelu paljastaa ne aivan uusiksi. Toiset taas voivat olla uusia ja näyttää siltä kuin eivät sopisi yhteen koko ikkunan kanssa. Silti myös ne ovat osa ikkunaa, kokonaisuutta, jonka läpi aurinko paistaa ja lämmittää, ja joka yhdessä pitää lämmön sisällä.
Ikkunan kauneus vaihtelee katsojasta ja hänen sijainnistaan riippuen. Joskus auringonsäteet sattuvat ikkunan läpi ja sytyttävät katedraalin kivilattian ja seinät kuin sisäiseen tuleen. Joskus valo lankeaa katsojan kasvoille ja lämmittää häntä. Toisinaan taas tuntuu siltä, kuin himmeä valo estäisi näkemästä kunnolla ja erottamasta kaikkea sitä, mitä sisällä tapahtuu. Ulkopuolelta katsoessa voi myös näyttää siltä kuin sisällä ei olisi yhtään mitään, vain pelkkää tummaa kiiltoa ikkuna-aukkojen kohdalla.
Ikkuna pysyy kuitenkin koossa ja paikallaan. Anglikaanisuutta pitävät yhdessä ensinnäkin sen omat kehykset ja toisaalta myös se seinä, johon ikkuna on kiinnitetty. Seinän perustuksena on ennen kaikkea lännen kirkko ja kivinä sen englantilainen kasvuympäristö. Sittemmin kiviä on korvattu ja siirretty varsinkin Brittiläisen imperiumin leviämisen myötä ympäri maailmaa. Seinän vanhimmat osat ovat siten tukevasti Brittein saarten historiassa samalla, kun uudemmat kerrokset rakentuvat kaikkialla etenkin englanninkielisessä maailmassa ja uusimmissa kerroksissa myös sen tuolla puolen.
Kehyksistä on käyty paljon keskustelua. Jotkut ovat olleet jopa sitä mieltä, että niillä ei ole juuri merkitystä tai että niitä ei juuri ole. Nimensäkin anglikaanisuus sai vasta 1800-luvulla, jolloin syntyi tämä tunnustuskuntainen termi. Siihen asti puhuttiin vain Englannin kirkosta ja englantilaisista.
Kehyksiin on kuitenkin katsottu aina 1800-luvun lopulta saakka kuuluvan ainakin Lambethin nelikulmiossa mainitut: 1.) Vanhan ja Uuden testamentin kirjoitukset, jotka pitävät sisällään kaiken pelastukseen tarvittavan; 2.) Apostolinen uskontunnustus kastetunnustuksena ja Nikean uskontunnustus kristillisen uskon riittävänä ilmauksena; 3.) Herran itse omin sanoin ja muuttamattomin ainein asettamat kasteen ja ehtoollisen sakramentit; sekä 4.) historiallinen piispuus paikallisesti sovellettuna.
Jos nämä kannattelevat ikkunan perusrunkoa – ja anglikaanien mukaan niiden tulisi kannatella myös ylimalkaan kaikkia muitakin ikkunoita siinä määrin kuin kuulumme samaan yhden Kristuksen kirkon ikkunoiden sarjaan – käydään pienemmistä puitteista edelleen keskustelua. Osa niistä on ollut niin itsestäänselvästi anglikaanisia, ettei niitä ole tarvinnut edes mainita saati sitten muilta edellyttää.
Anglikaaneille tärkeitä ovat olleet muun muassa kansankieliset raamatunkäännökset ja rukoukset ja etenkin historialliselle identiteetille tärkeä Yhteisen rukouksen kirja (The Book of Common Prayer, BCP), jotka ovat yhdessä synnyttäneet omaleimaisen rukouksen, jumalanpalveluksen ja näitä laajemmin tukevan kirjallisen perinteen. Erityisesti englantilaisuuteen taas on kuulunut vaikkapa kuningashuoneen asema, jota ei ole sittemmin vaadittu edes muilta anglikaaneilta. Joka tapauksessa kaikki tämä yhdessä synty- ja kasvuympäristön yhteiskunnallisen, poliittisen ja sosiaalisen historian kanssa on vaikuttanut siihen, millaiseksi anglikaanisuuden tausta on muodostunut. Joissakin kohden onkin vaikeaa sanoa, missä määrin on kyse yksittäisten lasien sävystä vaiko niitä tukevan kehikon muodosta.
Vaikka keskustelua ikkunan muodosta, väristä ja paikasta – oletetusta ja toivotusta – käydään jatkuvasti, eivät anglikaanit ole koskaan väittäneet olevansa ainoa oikea ikkuna – saati sitten kirkko! – vaan jyrkimmilläänkin lähinnä ainoa oikea Englannissa. Tästäkin pois sulkevuudesta on tosin pääosin tehty jo pitkään parannusta ja suurin osa nykyanglikaaneista pitäisi tuollaista asennetta hyvin epäanglikaanisena. Anglikaani ja englantilainen eivät ole enää pitkään olleet toistensa synonyymeja. Valo loistaa koko ikkunasta ja johtaa totuuteen rakkaudessa.
– Mika K T Pajunen, TT AmO
